Fredrika Runeberg

Kun talo hiljenee, Fredrika ottaa kynän käteen

Fredrika Runeberg oli paljon muutakin kuin kotirouva kuuluisan puolisonsa rinnalla. Hän hoiti kodin ja perheen mutta loi myös oman kirjallisen uran yhtenä Suomen ensimmäisistä romaanikirjailijoista. Mutta millaista oli arki porvariskodissa?

Porvoossa sijaitsevaan Runebergin kotitaloon astuessa pääsee helposti aikamatkalle 1800-luvulle. Koti on siinä kunnossa kuin se oli Runebergien siellä asuessa. Kenties yksi marraskuinen päivä 1858 meni näin:

Johan Ludvig Runeberg nautti aamiaiseksi paikallisen kondiittorimestarin makeaa torttua. Puoliso, Fredrika Runeberg kehitti leivoksesta lopulta oman versionsa, jottei joka aamu tarvitsisi kiirehtiä leipomoon torttua hakemaan. Siitä sai alkunsa Runebergintorttu.

J. L. Runeberg oli juuri jäänyt eläkkeelle kymnaasin lehtorin virasta ja pystyi nyt rauhassa keskittymään runoiluun.

Tavanomaisella kävelyllään hän pohti uusia runonsäkeitä Vänrikki Stoolin jatko-osaan. Runeberg hioi säkeet mielessään loppuun asti. Vasta sitten hän kirjoitti ne paperille mikroskooppisen pienellä käsialalla – kallista paperia ei ollut syytä tuhlailla.

Tässä jutussa:
Lasten tukena
Monen kielen taitaja
TuoksupielikkIä mustasukkaisuuteen
Lohduttava kirjoittaminen
Vieraita kyllästymiseen asti

Lasten tukenA

Perheen kahdeksasta lapsesta elossa oli enää kuusi. Ainoa tytär Anna Carolina oli kuollut vain vuoden ikäisenä ja Edvard kolmevuotiaana tulirokon komplikaatioihin. Ludvig Mikael, Lorenzo ja Walter olivat jo muuttaneet pois kotoa. Perheen nuorimmat, 8-vuotias Fredrik, 12-vuotias Jacob ja 15-vuotias Johan asuivat vielä kotona. Äiti huolehti pojat kouluun.

Nuorempien koulunkäynti sujui paremmin kuin isoveljen Walterin, joka joutui käymään kahdesti kaikki Porvoon yläalkeiskoulun neljä luokkaa. Lopulta hän kuitenkin selvitti lukion ja pääsi ylioppilaaksikin. Sitä Fredrika ei vielä tiennyt, että Walter tulisi menestymään kuvanveistäjänä ja tekisi vielä isänsä muistomerkin Helsingin Esplandin puistoon ja Aleksanteri II:n muistomerkin Senaatintorille. Johanista tulisi puolestaan tunnettu lääketieteen professori ja yhteiskunnallinen vaikuttaja.

MONEN kielen taitaja

Arkisin Fredrika saattoi keskittyä vaatteiden korjaamiseen, kunnes pojat tulivat koulusta ja ottivat läksykirjat esiin. Silloin äiti oli heidän käytettävissä: geometrian ja latinan Fredrika opetteli pystyäkseen auttamaan jälkikasvuaan läksyjenluvussa.

Fredrika osasi useita kieliä, kuten saksaa, ranskaa ja englantia. Opiskelun oli mahdollistanut kuuluminen sivistystä ja kirjallisuutta arvostaneeseen Tengströmien pappissukuun. Kielitaitonsa ansiosta Fredrika oli korvaamaton apu myös puolisolleen pystyessään kääntämään tälle vieraskielisiä kirjoja ja lehtijuttuja.

Vaikka Fredrikalla oli apunaan renki ja piika, hänellä on vastuu arjen sujumisesta: näkkileivät piti leipoa, marjat hillota ja mehustaa, suurpyykki pestä, lakanat mankeloida, saippua keittää, olut panna, kynttilät valaa, makkarat valmistaa, liha ja kala suolata.

Vaativa isäntä olikin tarkka ruuastaan. Suolan tai sokerin määrän oli oltava aivan kohdillaan, ja ruokaa oli keitettävä tai paistettava täsmälleen oikea aika.

Fredrika kirjoitti myöhemmin muistelmissaan, miten puolison kulloinenkin makumieltymys tuntui riippuvan lähinnä sitä, millainen olo runoilijalla sattui olemaan. Muutoin mies oli varsin säyseä.

TuoksupielikkIÄ mustasukkaisuuteen

Fredrika katsoi haikeana pihalle. Valkoiset ja punaiset vadelmapensaat, jokaiselle pojalle istutetut omenapuut ja pihan luumupuut olivat kuin jähmettymässä talven viettoon. Vielä loppusyksystä kasvitarhan vihannekset ja mausteyrtit olivat rehottaneet vihreinä.

Lääkekasveista tuoksupielikki paransi kuulemma kaikki vaivat hammassärystä lähtien. Se tehosi kuulemma jopa mustasukkaisuuteen, jota Fredrika oli joskus saattanut potea miehensä liehakoidessa muiden naisten kanssa.

Kävelyltä kotiin palattuaan Runeberg söi lounaaksi herkkuaan, ohrapuuroa. Seuraavana aamuna hän suunnitteli lähtevänsä kuhaa juksaamaan. Toivottavasti saaliiksi ei tulisi haukea, sillä se joutaisi korkeintaan kissan ruuaksi.

Lohduttava kirjoittaminen

Kynä pysyi hyvin puolison mutta myös Fredrikan kädessä. Hän kirjoitti myöhemmin muistelmissaan, miten kirjoittaminen oli hänelle ”välttämätön tarve, lohduttaja murheiden aikana, tuuletusaukko, kun sisin oli täynnä ajatuksia ja tunteita.”

Kun Fredrika oli lopulta uskaltanut näyttää kirjoituksiaan puolisolleen, tämä tuki, kannusti ja rohkaisi vaimoaan.

Artikkeleja oli julkaistu lehdissä ja yhdessä Minna Canthin kanssa Fredrika Runeberg oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia sanomalehtitoimittajia.

Hänen ensimmäinen romaaninsa Rouva Katarina Boije oli juuri ilmestymässä. Z. Topeliuksen ohella Fredrika oli yksi maamme ensimmäisistä romaanikirjailijoista. Hänelle oli tärkeää, että omien tarinoiden päähenkilöt olivat naisia.

Vieraita kyllästymiseen asti

Fredrika sai tottua siihen, että vieraat kävivät tervehtimässä kuuluisaa kansalliskirjailijaa yhtenään. Heille tarjottiin teetä, totia ja korppua.

Jatkuva vierasvirta uuvutti ja kyllästytti toisinaan emäntää. Keskusteluihin osallistumista hankaloitti alati huononeva kuulo.

Toisinaan vieraat jäivät yöksi, mutta eivät onneksi tällä kertaa.

Kun talo vihdoin hiljeni, Fredrika varasti hetken itselleen ja otti kynän käteensä. Naisten asemasta ja oikeuksista oli vielä paljon sanottavaa.


Kuvat: Daniel Nyblin/Finna, Marjo Tiirikka, Porvoon kaupunki