Fredrika Runeberg

Fredrika Runeberg

Kun talo hiljenee, Fredrika ottaa kynän käteen Fredrika Runeberg oli paljon muutakin kuin kotirouva kuuluisan puolisonsa rinnalla. Hän hoiti kodin ja perheen mutta loi myös oman kirjallisen uran yhtenä Suomen ensimmäisistä romaanikirjailijoista. Mutta millaista oli arki porvariskodissa? Porvoossa sijaitsevaan Runebergin kotitaloon astuessa pääsee helposti aikamatkalle 1800-luvulle. Koti on siinä kunnossa kuin se oli Runebergien siellä…

ELVI ELJALA

ELVI ELJALA

Miksi Elvi hylkäsi lottareppunsa vintille? Elvi Eljala teki hienon uran yhtenä Suomen ensimmäisistä naisvaratuomareista. Lottahistoriansa hän sen sijaan piilotti reppuun, joka löytyi vasta kauan Elvin kuoleman jälkeen. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna Elvi Eljalan sukulaiset olivat tyhjentämässä Elvin kesänviettopaikkanaan käyttämää lapsuudenkotia myyntiä varten. Vintiltä löytyi hylättynä lottareppu, jonka omistustekstin mukaan Elvi Eljala kuului Lotta Svärdin Helsingin piirin…

KARI ALAKOSKI

KARI ALAKOSKI

Lasinpuhaltajamestarin työssä näkyy huima kokemus Vaikka lasitehtaiden uunit sammuivat Riihimäellä liki 30 vuotta sitten, lasiperinne elää kaupungissa yhä. Vanhassa punatiilisessä lasitehtaassa työskentelee useita lasitaiteilijoita, joista Kari Alakoski on taatusti kokenein. Lasin maailma on tuttua Kari Alakoskelle jo lapsuudesta lähtien. Vanhemmat työskentelivät Iittalan lasitehtaalla, jonne Alakoskikin pääsi 14-vuotiaana kesätöihin. Pikkupoikana hän saattoi törmätä lasitehtaan käytävillä Tapio…

LOTTA-LUCIA LAINE

LOTTA-LUCIA LAINE

Värikkäiden töiden tärkeä viesti Kuvataiteilija Lotta-Lucia Laineen työt ovat hehkuvien värien ilotulitusta. Teoksista hahmottuu jääkarhuja, ilveksiä, norppia ja muita eläimiä. Taiteilija viestii teoksillaan vahvasti eläinten ja ilmaston puolesta. Lotta-Lucia Laineen taiteilijauran alku ei ollut kaikkein tavanomaisin. Turkulaisperheen isä keskittyi suorastaan fanaattisesti taideteosten keräilyyn, eikä häntä muu tuntunut kiinnostavan. Tytär alkoi piirtää saadakseen isältään huomiota ja…

Rembrandt

Rembrandt

KUN MUSTION LINNANHERRA REMBRANDTIN OSTI Mustion linnan 1900-luvun alkupuoliskolla omistanut Hjalmar Linder oli intohimoinen taiteen ystävä ja keräilijä. Hän onnistui hankkimaan Lontoon huutokaupasta kokoelmiinsa tiettävästi Suomen ainoan Rembrandt van Rijnin ((1606–1669) teoksen, Lukevan Munkin (Monk Reading) vuodelta 1661. Mestarin töitä oli tullut myyntiin maailmansodan jälkimainingeissa tavanomaista edullisemmin. Linder sai vihiä mielenkiintoisesta Rembrandtin teoksesta, jonka ranskalainen…

Hjalmar Linder

Hjalmar Linder

MUSTION LINNANHERRAN ELÄMÄ OLI VÄRIKÄS MUTTA LOPPU SYNKKÄ Hjalmar Linderin (1862–1921) aikana Mustion linna eli kukoistusaikaansa. Kamariherra, varatuomari ja suurmaanomistaja Linderiä sanottiin 1900-luvun alkupuoliskolla Suomen rikkaimmaksi mieheksi. Aatelissukuun syntynyt Linder opiskeli ensin lakia, mutta päätyi kuitenkin liikemieheksi. Hän toimi intuitiivisesti eikä pelännyt ottaa riskejä. Suurpiirteisenä ja lämminsydämisenä pidetty mies oli aina valmis auttamaan muita. Edistyksellinen…

Tyttö punaisella sohvalla

Tyttö punaisella sohvalla

Helene Schjerfbeck oleskeli usein Sjundbyn linnassa serkkujensa luona. Kenties kesä 1882 oli sateinen, sillä tuolloin 20-vuotias Schjerfbeck maalasi mielellään sisällä. Hänen parhaita mallejaan oli serkku Esther Lupander, joka esiintyy muun muassa Tyttö sohvalla -öljyvärimaalauksessa. Siinä tyttö istuu keskellä pitkää vaaleanpunaraidallisella kankaalla päällystettyä kustavilaissohvaa. Tyttö ikuistaa edessään olevaa veistospäätä piirustuslehtiöönsä. Ajan haalistama sohva on edelleen paikoillaan…

Gustaf Johansson ja elias lönnrot

Gustaf Johansson ja elias lönnrot

Gustaf Johansson (1810–1872) ja hänen puolisonsa Emelie Johansson o.s. Schalin (1816–1898) saivat kaikkiaan yhdeksän lasta. Viisi kuudesta pojasta päätyi papiksi. Kahden kansanmiehen ystävyys Vuonna 1862 esi-isäni Gustaf Johansson valittiin Karjalohjan kirkkoherraksi. Yleneminen kappalaiseksi kirkkoherraksi merkitsi taloudellisesti mukavampaa eloa vähävaraisuuteen tottuneelle papin perheelle. Gustaf oli hyvin vaatimaton mies. Tästä kertoo tarina, kun mies haki tomeran vaimonsa…

Beda Johansson

Beda Johansson

Vuonna 1918 Beda Johansson vietti 60-vuotissyntymäpäiviään lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä Jyväskylässä. Beda Johansson oli sukumme matriarkka Sain kerran enoni vaimolta pinkan vanhoja, lumoavia valokuvia minulle tuntemattomista ihmisistä. Tuolloin ei ollut aikaa niitä tutkia, joten pistin kuvat laatikkoon. Niiden aika tulisi myöhemmin. Kun omat lapsemme kasvoivat ja aikaa jäi enemmän omille touhuille, kaivoin kuvat esiin.  Haalin…

Sjundbyn linna

Sjundbyn linna

Helene Schjerfbeckin maalaus Sjundbyn kartanosta vuodelta 1927. KUVA: KANSALLISGALLERIA. HELENE SCHJERFBECK VIIHTYI SJUNDBYN linnassa Luonnoslehtiöön on piirretty kuva hevosesta ja makaavasta koirasta. Alalaitaan kirjatusta päiväyksestä selviää piirroksen olevan elokuulta 1876.  Tekijä on tuolloin 14-vuotias Helene Schjerfbeck, joka kuvasi lehtiöönsä Sjundbyn eläinten lisäksi ihmisiä sekä Raaseporin raunioita. Ehkäpä piirtäminen toi lohtua myös suruun, sillä Helenen isä…