Beda Johansson

Vuonna 1918 Beda Johansson vietti 60-vuotissyntymäpäiviään lastensa ja lastenlastensa ympäröimänä Jyväskylässä.

Beda Johansson oli sukumme matriarkka

Sain kerran enoni vaimolta pinkan vanhoja, lumoavia valokuvia minulle tuntemattomista ihmisistä. Tuolloin ei ollut aikaa niitä tutkia, joten pistin kuvat laatikkoon. Niiden aika tulisi myöhemmin.

Kun omat lapsemme kasvoivat ja aikaa jäi enemmän omille touhuille, kaivoin kuvat esiin. 

Haalin kokoon myös kaikki äitini Kailan suvusta löytyvät sukuluettelot, joista ensimmäinen, vuodelta 1947, lähetettiin minulle antikvariaatista silkkipaperiin käärittynä. Kuudessa eri sukuluetteloita on osittain samoja tietoja, mutta kahlatessani ne tarkkaan läpi jokaisesta löytyi uuttakin tietoa. 

Sukukirjasta löysin upean valokuvan sisällissotavuodelta 1918. Siinä keskellä istuva, ylväästi istuva suvun matriarkka oli minulle vielä täysin vieras henkilö. Kuvatekstin mukaan Beda Johansson juhli 60-vuotispäiviään vuonna 1918 lastensa, näiden puolisoiden ja lasten kanssa. Millainen mahtoi Beda olla?

Selvisi, että kuvan ottohetkellä Bedan puoliso Elieser Johansson, yksi Jämsänkosken sellutehtaan perustajista, oli kuollut jo vuosia aiemmin. 

Pistin Beda Johanssonin hakuun Kansalliskirjaston palveluun ja lehtileikkeitä rävähti silmieni eteen. Niistä alkoi muodostua tarina Bedan elämästä. 

Suurperheen äiti oli myös yrittäjä

Beda Johansson synnytti 14 lasta ja hoiti puolisonsa Elieser Johanssonin kolmea lasta tämän edellisestä liitosta. Hän jaksoi tukea miestään, jonka elämään mahtui useita konkursseja. 

Perhe asettui lopulta Suolahteen asumaan. Siellä Beda pyöritti kodinhoidon lisäksi sekatavarakauppoja ja perusti virvokejuomatehtaankin vuonna 1899. Beda oli siis paitsi perheenäiti myös yrittäjä!

Beda yhdisti kätevästi työ- ja kotielämän. Kauppapuotinsa takana olevasta pienestä kamarista löytyivät kangaspuut. Siinä puotia vartioidessaan hän saattoi lennättää kangaspuiden sukkulaa uutterasti.

Lapset opetettiin ahkeriksi

Välillä palvelijat tai joku vanhemmista tyttäristä auttoi puodin pidossa. Puodin yhteydessä sijainnut koti ei ollut kooltaan mitenkään suuri. Lapset nukkuivat kerrossängyissä ja heille opetettiin tekemään töitä pienestä pitäen. 

Kello 11–12 jälkikasvu kokoontui Beda-äidin ympärille. Nuorinkin, vasta parin-kolmen vuoden ikäinen tyttö keri lankavyyhtiä, pojat kutoivat verkkoa tai veistelivät kuka mitäkin.

Aika kului mukavasti käsitöitä tehden, jutellen, laulaen tai äidin kertomaa satua kuunnellen. Lapset kuulemma rakastivat yhteisiä työtunteja niin, että jopa muistuttivat siitä toisinaan äitiään: ”Nyt on jo kello niin paljon, että käsitöihin on ryhdyttävä.” 

Suomen Nainen –lehdelle antamassaan haastattelussa Beda tunnusti tarttuvansa tarvittaessa myös vitsaan: ”Ja kun annan, niin annan aika lailla”. 

Beda oli innostunut myös puutarhanhoidosta. Hänen mielensä varmasti lepäsi, kun sai upottaa kätensä puutarhan tai taimilavojen multaan. 

Kun puoliso kuoli, Beda oli 46-vuotias. Lapsista 10 oli vielä alle 18-vuotiaita. Nuorin täytti 6 vuotta. Beda kuitenkin kasvatti lapsensa ja sai kaikki tukevasti opinteille. He suuntautuivat opettajiksi, apteekki-alalle, liikemiehiksi, pankkialalle, yhdestä tuli tuomari ja yhdestä insinööri. 

Hän asui lastensa luona ja kuoli dramaattisesti vuonna 1925. Tuolloin 67-vuotias Beda Johansson oli säestämässä lauluja hengellisissä iltamissa, kun hän kesken tilaisuuden oli vaipunut iäiseen lepoon.

Suomen nainen-lehdessä häntä ylistettiin harvinaisen jaloksi ja rakastavaiseksi, ”Jumalan koulussa kypsyneeksi” naiseksi. Ei löydy monta, jotka vetäisivät hänelle vertoja, lehdessä kirjoitettiin.

Tarvitsetko apua sukusi tarinoiden tallentamiseen? Lue palvelusta lisää.

Jaa somessa